maanantai 3. syyskuuta 2018

Tuleva kokki

Kokkiopinnot



Syyskuussa 2018 toteutui pitkään elänyt unelmani, minusta tulee kokki. Tuon unelman piilotin useaksi vuodeksi olalla asuneen peikon vuoksi, peikko nimeltä "kalan perkaus".  Ajatus kuitenkin kypsyi ja kesällä rohkenin perata ja fileoida useammankin kalan ja eihän tuo nyt niin kauhea juttu ollutkaan.
Siispä koulun penkille usean työvuoden jälkeen. Aloitimme vaate- ja veitsihankinnoilla, siitä sitten kasvisten ja juuresten kautta  H-hetkeen: Keittiöön!



Kyllä oli vimstaakia ja vempelettä, ei ihan samanlaisia kuin omat pienet kodinkoneet. Siinä kaikkea uutta ihmetellessä valmistimme niinkin eksoottista ruokaa kuin pizzaa ja salaattia. Onneksi ei jääty tähän vaan pääsimme tositoimiin. Niin sitten kävi, että se kalakin tuli käsiteltäväksi, Maija-opettajakin oli kisailutuulella ja julisti "hävikkikisan", jossa voittaja palkittaisiin. Niinpä siis kalat vaakaan, lukemat tauluun ja kalojen kimppuun. Tällä kertaa kala piti fileoida sekä poistaa fileestä nahka. Yllätys oli suuri kun kisan voittaja julistettiin: minä voitin, siis MINÄ, joka olin karistanut jo vanhaksi eläneen peikon olkapäältäni.



Pitkin syksyä tuli myös tilauksia sekä Porin Päivän cocktailtilaisuus, jossa tarjoilimme. 




Taru & Johanna


Pääsimme myös osalliseksi opettajien pikkujouluihin menullamme sekä tarjoilemaan ylläolevan parivaljakon voimin.







Lohiterriini, rosolli, broiler-avokadosalaatti, graavilohi, voiruusut



Kassanäyttö  myös suoritettu keskellä vilkkainta joululounasta.






Omat pikkujoulut kuuluu myös asiaan tottakai, niitä vietimme luonani pienellä porukalla nyyttärien merkeissä. 
Koska olen innokas lautasliinojen taittelija ja mielelläni kokeilen uusia malleja niin pitihän pikkujouluihimme taitella juhlavia luomuksia. 




Ja toki koululla osallistuimme porukalla hartaustilaisuuteen ennen joululoman alkua.



Kauneimmat joululaulut



Maanantai 14.1.

Opiskelimme GN-vuokia ja niiden kokoja. Toki niitä olemme jo paljon käyttäneet, mutta saimme opettajaltamme paljon tarkempaa tietoa.



Lisäksi pääsimme laatimaan parityönä 4 viikon lounaslistan. Monia asioita, kuten ruokalajien vaihtelevuus ja monipuolisuus, kausi- ja sesonkivaihtelut sekä asiakasryhmä oli huomioitava.




Tiistai 15.1.

Pääsimmekin yllättäen aivan uudenlaisiin haasteisiin, sillä vastuuopettajamme Annika tarvitsi opetusravintola Woittoon hovimestarin. Tuttuun tapaan olin vapaaehtoinen kuten myös tuleva kollegani Taru. Niinpä vastaanotimme asiakkaita ja ohjasimme heidät pöytiin. Asiakkaat olivat ensin vähän hämillään käytännöstä, mutta seuraavana päivänä hekin seurasivat tottuneesti perässämme omaan pöytäänsä.



Torstai 17.1.

Keittiössä oli teemana hyytelöimisaineet, kuten liivate ja hyytelösokeri sekä jälkiruoat niitä käyttäen. Alla valmistumassa puolukka-karpalovaahtoa, joka jakaa mielipiteet happamuutensa vuoksi. Mielestäni vaahto oli todella hyvää. Koostumukseltaan vaahto oli silkkistä. 


Puolukka-karpalovaahto


Minun valmistamani jälkiruoka oli vaniljakermahyytelö, Bavarois. Laitoin hyytelön hyytymään silikonivuokiin ja tarkoituksena on kumota ne huomenna tarjolle.




Perjantai 18.1.

Kuten joka aamu ollessamme keittiössä, aloitimme päivän puurolla. Kun siihen on tottunut niin sitä kaipaa myös niinä aamuina kun emme ole keittiössä.



Päivä olikin täynnä monenlaista työntouhua: Valmistimme erilaisia sosekeittoja sekä kylmiä voileipiä.

Voileivät, jälkiruoat sekä kukkakaalisosekeitto 



 Mielenkiintoinen hetki oli kun eilen tekemäni hyytelö piti kumota pois vuoastaan, irtoaako vai ei? Irtosihan se ja veimme niitä myös myyntiin kahvila Weeraan.




Viikko 4

Tällä viikolla käytiin paljolti teoriaa, keskiviikkoisin on erityisruokavalioiden opiskelua.





Viikko 5 

Tälle viikolle mahtui teoriaa, tutustumiskäyntejä, mausteiden maailmaa sekä gluteenittomien ruokien ja leivonnaisten valmistusta.



Gluteenittomia tuotteita 





Foccacia, gluteeniton






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti